Rystylätty: Jotain erilaista- Lapin reissu 8-13.8

Lusmu lapissa

Kahdeksan kilpailijaa. Viisi raskasta päivää Lapissa. Mukana vain tarvittavat välineet ja koira. On Selvityjät Lappi- kirjoituksen aika.

Rehellisesti, tuo selviytyminen ei tehnyt edes tiukkaa. Johtuiko se minun erätaidoistani vai liian helposta reitistä, se on lukijan vastuulla. Reissu oli uskomaton, tähän tekstiin mahtui vain murto-osa siitä. Se mikä tapahtuu Lapissa jää Lappiin. Avaan hieman reissua tuossa alla. Nauttikaa.

Ensimmäinen aamu, viimeinen sellainen milloin heräisin omasta, lämpimästä sängystä alkoi mehevällä aamupalalla. "Puuroa ja patonkia vaikuttaisi hyvältä" tuumin, kun astelin jääkaapille. Rinkka mojotti huoneen nurkassa, jota lemmikkikoira (pehmolelu) Musti vartioi. Viimeiset tarkistukset. Kaikki oli mukana, jopa asenne oli kunnossa. Rinkka selkään ja menoks. Koululla vastassa oli musta Audi, jota kuskasi toinen reissuun lähtevistä opettajista. Kyseessä oli lukiokurssi, joten koulu hoitaisi kyydit ja matkan päätteeksi saisimme yhden kurssimerkinnän. Siinä lievää ylinopeutta ajettaessa tuli mieleen asioita:"mitä helvettiä sitä on lupautunut tekemään", oli varmaan yleisin mielikuva.

Isolla kirkolla pysähdyttäessä matkaan tarttui matkaseuraa, kun Tompsa lähti mukaan. Tompsa (ei ole oikea nimi, keksin juuri äsken sen) on kokenut eräkävijä, joten hän oli arvokas lisä amatöörien sekaan, kuten opettajamme mainitsi. Kreikkalaisesta ravintolasta lätty naamariin ja kohti Sodankylää. Suu auki ihmettelin, kun Sodankylän raja tuli vastaan. Matkaa itse kylään oli silloin 60 kilometriä. Porojakin näkyi jo. Oli taas kyllä ihmettelimistä, kun sarvipäät olivat mustia. Miksi ne sitten on aina piirretty valkoisina? Rasismia sanon minä. Matkalla selvisi, mitä tarkoittaa porun kuseman matka. Se on neljä kilometriä, sen verran poro jaksaa pidättää. Tulipahan siis opittua taas jotain uutta, kiitos Tompsa.

Kiilopään matkailukeskus, ensimmäinen majapaikka. Kauhea väsymys, joten miksen menisi nukkumaan? Vitut sanon minä, ensimmäinen hermoromahdus sattui, kun oli aika käydä nukkumaan. Ei siinä mitään ihmeelistä, VIELÄ. Laitoin silmät kiinni, rauhotuin luonnon hiljaisuuden lomassa. Kunnes huomaan, että olen valvonut neljään aamuyöstä. Välissä saatoin nukahtaa tunniksi tai pariksi, mutta kylmästä täristen päätin ottaa riskin. Nousin hitaasti ylös toivoen, että en herättäisi kanssamatkustajia. Kaikki mahdolliset vaatteet päälle ja ulos kävelemään ympyrää. Kolme tuntia käveltyäni alkoi porukka heräillä. Aamupalat nassuun ja kamat kantoon. Oli aika vaelluksen.

Ensivaikutelma oli hurja, kun kiipesimme Kiilopään huipulle. Jumankauta, kun otti hengestä. Reidet aivan tulessa ja hiki virtasi. Toisaalta, minullahan oli kaksi villapaitaa päällä. Huipulla aukesivat aivan uskomattoman hienot näkymät, ne ei edes kuvissa näytä niin ihmeelisiltä, mutta, kun ne pääsee itse todistamaan niin johan sielu lepää. Pari kuvaa otettuani istahdin penkille. Alkoi kylmää. Vastahan olin valittanut, miten kuuma oli. Tuntureita pitkin meno ei ollut niin hajottavaa kuin metsässä rämpiminen. Oli itseasiassa aika kivaa, ei hiertänyt eikä sattunut. Hetken ajan jopa nautin kävelystä.

Ensimmäinen maastoyöpaikka Lankojärvellä oli nätillä paikalla. Järvi oli upea, varsinkin viideltä aamuyöstä, kun taas tärisin kylmästä. Onneksi paikalla oli virolaismies, joka auttoi minua. Nuotioon tulet ja rupalteltiin. Erittäin mukava mies, joka oli vastottain aloitellut vaellus harrastuksen. Ylipäätänsä kaikki vastaantulijat olivet todella mukavia ja avoimia. Jopa minä, ihminen joka on super ujo, uskalsin puhua heille. Jos jotain jään kaipaamaan tuosta reissusta, niin se on ihmiset ja heidän tarinansa. Ei ole mitään mukavempaa kuin kuunnella nuotion ääressä erilaisia legendoja ja tarinoita eri reissuilta!

Helvetti, että voi ihmistä vituttaa. Ihan samperin kylmä, ahdistaa ja väsyttää. Jotain on pakko keksiä, joten alan kirjoittamaan päiväkirjaa. Sitä en viitsi tässä lukea, teksti on mitä on. Sanotaanko, että nyt harmitti olla siellä. Kuivaa leipää ja epäpuhdasta paskavettä naamaan ja kohti tuntematonta. Porukka sai houkuteltua (pakotettua) minut lähtemään pitempää reittiä. Perillä odottaisi sauna. Vain suomalaiset kävelevät 22km saunan takia. Jalkoja sattui ja mieltä rasitti. Jospa se siitä tuumiskelin ja painoin menemään. Perillä otin kengät pois, hyi elämä sitä hajua. Pikkuvarvas oli menossa kuolioon ja jalkapohjat täynnä jotain ihme palloja. Saunaan ranskalaisen miehen kanssa ja LÄMPIMÄÄN tupaan haisemaan <3. Oi, että miten ihana oli herätä lämpimästä. Vitutus hävisi kuin pieru saharaan. Kuivaa leipää ja tossua tossun eteen ja kohti Suomuruoktua, viimeistä yösijaa maastossa. Johan Arttu-poika alkoi tallustaa. Maailman nopein vaeltaja, tai näin ajattelin ennenkuin lyyhistyin maahan. Matkaa oli menty 3km, jäljellä olisi 18. Perus valetamista metsässä. Hymy oli ihan korvissa, kun päästiin vihdoin ja viimein majapaikalle. Pahaa ruokaa naamaan ja kortin peluun kautta nukkumaan. Vaikka satoi kuin sieltä Esterin kuuluisasta, niin nukuin silti hyvin.

Viimeinen aamu, sataa kaatamalla, mutta suomalainen sisu puuttuu peliin ja matkanteko alkaa. Poroja näkyy ja Viivi koira saa hepulin niistä. Kävely tuntuu mukavalta, varsinkin kun saa netin käsiinsä <3 Kuulostaa absurdilta, mutta kun olet ollut 4 päivää "erossa sivistyksestä" niin jopa uutinen KalPan häviöstä piristää. Viimeiset kilometrit olivat pitkiä, kun ajatus sivistyksestä raasti mieltä.

Perillä, selviydytty on! Fiilis oli huikea, kun jalkani osuivat asfalttiin. Ei enään ikinä rinkkaa ja vaelluskenkiä, paitsi armeijassa, mutta onneksi C-paperit on keksitty :). Jalkoihin sattui, mutta silti teki mieli hyppiä ja juosta. Viimeisen yön vietimme huvilassa, jossain päin Lappia (Luostossa). Suklaata ja James Bondia, ja untenmaille, aamulla alkaisi kotimatka.

Olin kuin tikku paskassa, kun nousin sängystä Tiistai aamuna. Jokainen paikka mihin voi sattua oli kipeänä, mutta olin perkeleen ylpeä muista ja ennekaikkea itsestäni. Kukaan, kirjaimellisesti kukaan, ei olisi uskonut, että pääsisin "maaliin" asti. Kotimatkalla alkoi kaipuu Lapin luontoon, hulluus oli iskenyt. Kotona odotti lämmin sänky ja ikioma nalle, jolla oli ikävä. Äiti oli järjestänyt huoneen siistiksi ja iskä oli hakenut kaupasta karjalanpiirakoita. Enään puuttui paraati ja patsas.

Reissusta jäi aivan uskomattoman ihanat muistot. Porukka oli aivan mahtava, kaikki tsemppasivat ja auttoivat toisiaan. Kiitos heille, ilma heitä en olisi pärjännyt. Loppujen lopuksi reissu oli kannattava, vaikka välillä ärräpäät lentilivät. Lapin luonto oli todella nättiä, suosittelen jokaiselle käymään siellä päin. Ensikertalaisille tiedoksi, elkää heittäkö veiviä kaivoon, vaikka norsu olisi naaman vitulla!

Loppuun kuvakooste reissusta!