perjantai 2. elokuuta 2019

Sidney Crosby- Halifaxista voittajaksi

The next one


7. elokuuta 1987, Libanonin presindentti kuoli, mutta tilalle syntyi toinen suurhenkilö- Sidney Crosby- The next one.  Halifaxista lähtöisin oleva pelaaja, voittaja, tunnetaan Wayne Gretzyn "perillisenä". Hän on lempinimensä mukaisesti The next one. Alla oleva teksti pureutuu tiukemmin Crosbyn elämään ja uraan. Teksistä voi tulla pitkä- tai no siitä tulee- joten varaa aikaa ja motivaatiota! Eiköhän mennä.

Junnutähti


Kanada. Jääkiekon isämaa -maa jossa tämä hieno peli keksittiin-  tuotetaan jatkuvalla syötöllä eliittitason pelaajia eri liigoihin. Todella harvoin kuitenkin esiin putkahtaa Crosbyn kaltaisia pelaajia. Hänen saavuteksensa on nykyjääkiekossa huimia. Peli nopeutuu koko ajan, mutta Crosby kehittyy sen mukana.

Crosbysta kuhistiin jo nuorena. Tämä on varmasti muokannut hänt sellaiseksi millainen hän on nyt, voittajaksi ja johtajaksi. Qmjhl, vaikka se on heikoin näistä Kanadan juniorisarjoista, niin ei pidä vähätellä Crosbyn tehoja tai muuta vaikutusta. Ensimmäinen kausi, eli kausi 2003-2004, oli Crosbyltä vähintäänkin erinomainen. 16-17- vuotiaana 135 pistettä 59 ottelussa. Pistekeskiarvo siis 2,29. Pistepörssin kärkisija, all star valinta ja mestaruus himaan ja kohti varausvuotta. Tuo vuosi merkitsisi paljon Crosbylle, hän viettäisi siellä seurassa luultavasti koko uransa. 2004 draftissa varattiin Crosbyn pahin kilpakumppani, Venäläinen maalipyssy, Alexander Ovechkin. Tätä parivaljakkoa tultaisiin aina vertaamaan tosiiinsa. Kaksintaistelu oli valmis alkamaan!


Varausvuosi, suuret valot odottaisivat Crosbyä. Enään pitäisi selvitä ylivertaisena pelaajana jossain Alaskan farmiliigassa. Crosby oli pitelemätön, Jos edellinen kausi oli erinomainen, niin tämä kausi oli vähintään täydellinen. 168 pistettä.  2.71 pistekeskiarvo. Maalikuninkuus, pistepörssin kärkisija, valinta all stars kentälliseen, ja oikeastaan kaikki mahdolliset palkinnot tuohon päälle. Karvasta talkkia tuli kuitenkin, kun Crosbyn johtama Rimouski Oceanic hävisi Memorial Cup finaalin London Knightsia vastaan. Memorial Cup kokoaa CHL:n (Kanadan pääjuniori liigan nimitys) mestarit yhteen. Turnaukseen osallistuu siis Western Hockey Leaguen. Ontario Hockey Leaguen ja Quebec Major Junior Hockey Liigan mestarit sekä isäntäjoukkue. Pelasihan Crosby myös U20 kisoissa tuona kyseisellä kaudella. 6 peliä ja 9 pistettä ovat oikein makoisa saldo.

Oli taas aika vuotuisen varaustilaisuuden. Pittsburgh Penguins oli saanut kunnian valita ensimmäisenä. Entinen suurseura, jota Mario Lemiux johti Jaromir Jagrin kanssa oli valahtanut pohjille. Crosby olisi se pelaaja joka kääntäisi suunnan, ennemmin tai myöhemmin.

NHL ura- matka voittajaksi alkakoon!


Ensimmäinen NHL-kausi, ensimmäinen Ovechkin vs Crosby mittelö. Mietitäänpä, millloin viimeksi olet jäänyt ilman Calder Trophyä (Jaetaan vuosittain parhaalle tulokkaalle), kun olet tehnyt runkosarjassa yli 100 pistettä? Crosbylle kävi näin, kun Ovechkin veti pidemmän korren tehtyään 106 pistettä ja 52 niistä oli maaleja.  Jottei tekstistä tulisi liian pitkä niin käydään lyhyesti läpi Crosbyn seuraava kausi: Kausi 2006-2007, 120 pistettä ja johan alkoi pokaleita napsua.

2007-2008. Kausi jolloin Crosbysta viimeistään kasvoi supertähti. Supertähteyden rinnalla alkoivat lukuiset loukkaantumiset, vastustajan puolustajat olivat ottaneet kovat otteet käyttöön Crosbyn kanssa. Se ei menoa estänyt pudotuspeleissä, jolloin Crosby teki yhteensä 27 pistettä. Valitettavasti Pinguins kärsi finaalitappion Detroit Red Wingsiä vastaan. Kiekkoleiva maailma oli kuitenkin nähnyt jotain spesiaalia, jotain erittäin spesiaalia. Hart Trophy palkinto gaalasta mukaan ja seuraavaa kautta kohti. "Seuraavalla kaudella pamahtaisi kunnolla" ennakoivat eri lehdet. Olivatko he oikeassa? Sen aika saattoi näyttää.

Taas yksi 100 pisteen ylitys runkosarjassa. Crosby oli näyttänyt, että peli kulkee, tehoja tulee ja highlight maaleja unohtamatta. Enään oli yksi tavoite: voittaa se suurin, Stabley Cup. NHL:n pudotuspelit ovat raju maailma. Keskimäärin joka toinen päivä pelataan kova tasoista jääkiekkkoa kaksi kuukautta putkeen. Mitä tekee maailman paras? Hyytyy paineiden alla? Ehei, Crosby johdattaa Pinguinsin finaaleihin, revanssin aika pojat. Pinguins-Red Wings, Crosby ja Evgeni Malkin vastaan Henrik Zetterberg,Pavel  Datsyuk ja Niklas Lidström. Tunnelma erittäin kireä, miten kestää nuoren kapteenin pää? Sehän kesti hyvin. Pinguins marssi Crosbyn johdolla mestariksi, Crosbyn tehtailessa 31 pistettä. Viimeinkin voittaja. Nyt ei pidä todistella enään mitään.

2010, Olympialaiset Vancouver. Kanada vastaan Yhdysvallat, Olympia finaali. Crosby ottaa kiekon kulmassa, nousee maalille ja PAM. Olympiakulta. Unelma jonka saavuttaa aniharva. Crosbysta leivottiin kansallissankari. Voittaja.

Crosbyn ura ei ole ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Loukkaantumiset, päävammat, vaikuttivat rankasti hänen uraansa. Pahimmillaan sen pelättiin olevan ohi. Ura ohi yhdestä taklauksesta, sitä on pahimmillaan jääkiekko. Pitkiä lomia ja päiviä. Ikinä ei tiedä milloin on valmis palaamaan askiin. Aina, kun Crosby oli selvinnyt yhdestä vammasta, niin heti perään tuli toinen. Tämän luulisi syövän motivaatiota, mutta ei Crosbyn tapauksessa. Hän treenasi aina itsensä huippukuntoon. Ihan aina. Oli kyseessä mikä vuosi tahansa, mikä vamma tahansa, niin Crosby oli aina valmis tekemään kaikkensa, jotta saisi pukea luistimet jalkaansa ja tehdä sitä mitä hän rakastaa. Pelata jääkiekkoa. Sisukasta sanon minä, vaikkei kyseessä olekkaan Suomalainen.

2014 Olympialaiset. Crosbyn heikko alku turnaus. Valtikka viedään käsistä, maailman parhaan pelaajan valtikka. Odottakaas, finaali Ruotsia vastaan. Crosby läpi, PAM maali. Kädet ylös, paineet purkautuivat. Kulta kotiin, jälleen yksi kulta. 2015 MM-kisat, Crosby mukana. Pinguins oli kärsinyt karvaan tappion heti ensimmäisellä kierroksella, kun vastaan asettui NY Rangers. Crosby oli päättänyt kuitenkin voittaa jotain. MM-kulta, ja naps, Triple Gold clubin jäsenyys. Stanley Cup, Olympia- ja MM kulta. Crosbysta oli tullut viimeistään nyt voittaja. Aito voittaja.

2016 ja 2017 NHL pudotuspelit. Penguins oli kärsinyt 2016 häviöistä, kunnes Mike Sullivan hyppäsi penkin taakse, hänen avullaan Penguins järisytti NHL:n pelityyliä, nopeutta ja vain ainostaan nopeutta. Marc-Andre Fleury loukkaantui, mutta Matt Murray nousi esiin. Juuri tälläisistä tarinoista voitot syntyvät. Crosbylle back to back mestaruudet, back to back valinnat pudotuspelien MVP:ksi. Hän on voittaja.

Elävä legenda- voittava legenda


Huomasitteko mikä sanapari esiintyi monesti? Crosby ja Voittaja. 3 stanley cuppia, 2 olympiakultaa, MM-kulta, World Cup kulta, lukuisia yksilöpalkintoja ja all star kutsuja. Hänellä on vihajia, kuten kaikilla on, mutta kukaa, siis KUKAAN ei voi kiistää totuutta. Crosby on voittaja ja raudan luja johtaja jollaista näkee harvoin. Erittäin harvoin, ehkä kerran 50 vuoden sisällä. Kuten mainitsin viime henkilökuva tekstissä, joka käsitteli Connor McDavidia (käy ihmeessä lukemassa jos et ole jo lukenut, linkki tekstin lopussa) Crosby on todellakin elävä legenda! Vihaajat vihaa "cry babyä", pakko myöntää etten itsekkään ole Crosbyn suurin fani, mutta arvostan häntä pelaajana kuitenkin. Loistava johtaja ja ennenkaikkea VOITTAJA.

Kuvahaun tulos haulle sidney crosby stanley cup



pssstt.... https://rystylattytarinoitajaakiekosta.blogspot.com/2019/07/connor-mcdavid-sukupolvensa-paras.html tuossapa tuo linkki McDavidin henkilökuvaan. Heippa, mä lähen tästä kirjottelee uusia tekstejä. Kiva, kun teitä kävijöitä on jo näin paljon. Arvostan suuresti!

4 kommenttia:

  1. Ei mikää kauhee hyvä samoja juttuja ku muilki sivuil sielt matkittu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan kommenttiasi, onhan se Blogin ensimmäinen. Pitää ymmärtää, että en voi päästä keksiä FAKTA tietoa :D Tietenkin on samaa tietoa, koska kyseessä on julkisuudenhenkilö, ja sattuneista syistä ei ole mahdollista haastatella.

      Matkiminen on aika rankka syytös. Teksti on kokonaan oma tekemä, eikä sitä oe kopioitu mistään. Myönnän, käytän lähteinä uutisia yms, mutta taivutan sen omaksi.

      Pahoitteluni, ettei teksti mielyttänyt. Lue kumminkin lisää, niin ehkä ihastut!

      Poista
  2. Hyvää tekstiä! Näitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Tulossa on, pysyhän kuulolla ;)

      Poista

Viisaudenhampaan poisto ja Kouvola

 Jaahas, kuulin huhuja. Suomen blogiskene oikein huusi Rystylättyä takaisin. Alempana luvassa hieman kuulumisia ja muuta turhaa jaarittelua,...