perjantai 1. marraskuuta 2019

Lokakuun lätinät- Liigan mahtava huhuareena ja tähdistökenttä

No mitä ihmettä, blogi heränyt taas henkiin vai? Tässä aiheita miettiessäni hoksasin, että: "voishan sitä vääntää kuukausiraportin liigasta". Okei, teksti tulee käsittelemään hieman NHL:llää, Liigaa ja muita Liigojakin mutta jätetään Itä-timor rauhaan, toistaiseksi.

Kotoisessa Liigassamme olemme tulleet siihen vaiheesen, kun ensimmäinen maajoukkuetauko on kulman takana, tämä tietää isänpäivää, mutta mikä tärkeintä: liigapörssissä alkaa uusi jakso. Ehkäpä siinä välissä joku tietty henkilö täyttää vuosiakin ;).

Ei tarvitse olla pesän pörröisin mehiläinen tietääkseen mitkä joukkueet ovat kärjessä. Kyllä vain, Kärpät ja Tappara taistelevat runkosarjan kärkitilasta, jälleen. Keskikasti on tiukempaa tiukempaa, sijat 3-12 mahtuvat 9 pisteen sisään. Käytännössä jokaisella joukkueella on mahkuja pudotuspeleihin, TPS toisaalta kyykkää kuin vanha mummo marjassa, pohjaan kyllä päästään, mutta ylös ei sitten millään.

Kuvahaun tulos: tps"
Pursiseura elementissään
kuva: Yle
Siirtomarkkinoilla on hiljaista, Julius Honka palasi jyppiin ottelukohtaisella sopimuksella. Huhurintamalla Albin Lundenia on huhuttu Liigaan. Allsvenskanissa, Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla omat piste-ennätykset uusiksi laittaaneen pelaajan kohdalla näen riskin, pelkkä suonenvetokausi menossa. Matthew Maionea on viety hieman Kuopioon päin, jonka lisäksi KalPa on toisenkin pelaajan perässä. Nimestä ei ole tietoa, mutta David Goodwin olisi vapaana. Kriisiseura TPS:stä ulos on lähtemässä Simon Suoranta sekä Anton Holm, Santeri Lukan jo jätettyä uppoavan laivan. Suunnaksi Lukka otti Hämeenlinnan ja hallitsevan mestarin HPK:n. Mielenkiintoista on nähdä Jake "happy Jake" Newtonin jatkosuunta, kysyntää varmasti on, mutta minne tie vie, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Jatkosopimuksia on myös nähty, Jarkko Parikka sekä Panu Mieho sopivat kahden vuoden pahvit Ilveksen kanssa. KalPan oma kasvatti Lasse Lappalainen rustasi myös nimensä paperiin kahden vuoden ajaksi, joskin tuossa sopimuksessa on ulkomaapykälä, eli Lappalainen voi halutessaan siirtyä ensi kauden jälkeen ulkomaille.


Kuvahaun tulos: jesse puljujärvi"
Liigan supertähti, Jesse Puljujärvi ei mahtunut all-star kenttääni.
kuva: Yle
Sitten ehkä tekstin sokeriin, eli "all-star" kenttään. Tähän voisi periaatteessa heittää Kärppien ykköskentän, mutta hain vähän vaihtelua. Jesse Puljujärvi olisi ehdottomasti mahtunut tähän, mutta jätin hänet tahallaan pois, koska muuten jinksaan hänen kautensa. Sitähän en halua, liigapörssin luottomies, kun on. Julius Nättinen johtaa maalipörssiä, mutta koska pelaa jossain Jypissä, niin ei ikinä mahdu mihinkään joukkueeseen, onneksi Jukka Jalonenkin älysi tämän ja jätti häenet ulos maajoukkueesta *hymiö*. Jo riittää tämä saatanan lätinä, tästä kentästä saa ja pitää olla erimieltä.


             Tyler Morley (Tappara)          Juho Lammikko (Kärpät)            Teemu Turunen (Hifk)                                       
                                        Elmeri Eronen (Hpk)           Ludwig Byström (Kärpät)
                                                           
                                                              Henrik Haukeland (KooKoo)


Ensinnäkin, Morley, jösses että siinä on liukas jätkä. Pyörii kuin Niilo22:sen sukat jalassa. Lammikko on fyysisesti ylivertainen Liigaan ja on saanut tehojakin aikaan. Turunen on äitynyt hirmu vireeseen, tästä kiitoksena maajoukkuekutsu. Eronen on laadukas yleispakki, joka tehoilee kiitettävästi (teki juuri maalin, kun kirjoitin tätä :D), kuten Byström. Byström on muuten yksi vittusaatana, mitä tulee liigapörssiin. Käytännössä hävisin kimpassani tämän pelaaajan takia. Haukeland, kuten KooKoo joukkueenakin on löytänyt yhteisen sävelen. Helppoa on voittaa, kun maalivahti poimii mustaa kiinni 95% varmuudella.


Rapakonkin takana tapahtuu, Edmonton, Buffalo ja Arizona jyrää ja pistepörssin kärjessä on Saksalainen. Viimeisen kerran kärjessä nähtiin Saksalainen, kun toisessa maailmasodassa natsit hyökkäsivät Venäjälle. Se ei päättynyt hyvin, saa nähdä miten sakemanni nimeltään Leon Draisaitl saa pidettyä tuon johtonsa. Connor McDavid, josta olen tekstinkin kirjottanut, vink vink, jakelee rystylättyjä siihen tahtiin, että voi olla hyvinkin mahdollista, että Draisaitl rikkoo 100 pistettä toisen kerran peräkkäin. Alexander Barkov, josta myös löytyy teksti, kärkkyy syöttöpisteitä. Vastuun jakamista, kun omat viimeistelytaidot riitä ":)".

Kuvahaun tulos: connor mcdavid leon draisaitl"
Liigan paras tutkapari? Kanadalais-Saksalaiskaksikko on pistepörssin kärjessä ensimmäisen kuukauden jälkeen.
kuva: The Hockey News





Väsäsin NHL:stä myös oman tähdistökentän, tosin pelkällä tilastoscouttauksella, koska sattuneista syistä en ole montaa peliä katsonut. John Carlson on aloittanut kautensa histroiallisen hyvin, kauden lopussa 80 pistettä kenties? Tuukka Rask johtaa torjuntaprosenteissa, ja on hilannut Bostonia aina kärkipaikoille asti.

    Leon Draisaitl (Edmonton)          Connor McDavid (Edmonton)        David Pastrnak (Boston)

                                John Carlson (Washinton)        Ryan Ellis (Nashville

                                                      Tuukka Rask (Boston)

            


Kuten jo olet huomannut, jääkiekon ei tarvitse olla vakavaa, pääosin tämä on "kivaa" ajanvietettä, milloin välillä vituttaa. niin että silmiin sattuu. Varsinkin, kun olet KalPa fani. Pakko onnitella tätä kautta KalPaa, 90-vuotiaana seurana kuulumme jo perinneseuroihin. Toivottavasti matka jatkuu vielä pitkään.  

Kuukauden päästä saatte kokea sellaisen tajunnanräjäyttävän kokemuksen, mistä näette unta vielä vuosia, painajaisia kenties. En paljasta aihetta, koska siinä menisi jännitys. Menen tästä laskemaan matematiikkaa, jotta ei koko elämää työttömänä olisi. Kiitos, jos jaksoit lukea, palautetta saa antaa ;)


ja joo, tässä pari tekstiä, jotka kannattaa uusien, ja miksei vanhojenkin lukijoiden lukea! :)

Kuuluisa lappiteksti, elämänkertani ja Sebastian Ahoa käsittelevä eepos

Klikkaat vain tuota tekstiä ja pääset lukemaan sen, suosittelen vahvasti tuota lappitekstiä.



Viisaudenhampaan poisto ja Kouvola

 Jaahas, kuulin huhuja. Suomen blogiskene oikein huusi Rystylättyä takaisin. Alempana luvassa hieman kuulumisia ja muuta turhaa jaarittelua,...