lauantai 27. heinäkuuta 2019

Pitsiturnaus- Perinteitä kunnioittaen




Lätkää kesällä? Pitsiturnaus


On taas se aika vuodesta. Ilmat ovat lämpimillään, ja nestettä kuluu. Mikä olisi parempi paikka juoda nestettä kuin jäähälli? Ajattele, Lukko-Ässät peli, kylmä juoma, mikä olisi parempi yhdistelmä?

Taas on aika pitsiturnauksen. Tätä perinteistä turnausta ollaan jo pelattu 26 kertaa aikasemmin. Siitä on muodustunut osa suomalaista jääkiekkokulttuuria, onhan se ainut hetki jolloin Raumalla nostetaan pokaalia. Isäntäjoukkue onkin voittanut turnauksen useasti, kahdeksan kertaa. Pitsiturnaus on loistava sauma testata uusia ketjukoostumuksia. Kesäterä näkyy vielä peliotteessa, mutta välillä pelin tempo kohoaa kovaksi.

Pitsiturnauksesta on mahdoton ennustaa runkosarjan voimasuhteita. Viime kauden voittaja, Lahden Pelicans, pelasi kuitenkin loistokkaan runkosarjan, vaikka tie nousi pystyyn puolivälierissä Helsingin Hifkiä vastaan.

Sitten tämän vuoden turnaukseen. Yhteensä kuusi joukkuetta kilpailevat tuosta graalin maljasta. Ennakkoon kovimmat suosikit ovat Hifk, Lukko ja Tps. Pelicans, Ässät ja Kookoo lieneevät alempaa sakkia, mutta kuten kevään MM-Kisoissa nähtiin, nimillä paperilla ei ole mitään väliä.

Tähän väliin on pakko käyttää vähän tätä kirjottajan valtaa ja nostan muutaman pelaajan per joukkue keitä seuraan hieman tarkemmin.




Aiheeseen liittyvä kuva
Kuva: Hifk

Seuraa heitä HIfk


Joonas Lyytinen           
Kuopiosta ponnistanut erittäin luisteluvoimainen puolustaja, jolla löytyy ”työkalupakki” tehdä temppuja kentällä. Korkea itseluottamus, tykkää ottaa riskejä. Turhautuu joskus, kun peli ei kulje, jonka johdosta ottaa tyhmiä jäähyjä. Raakile fyysisesti. Mahdollisuuksia ottaa Teemu Erosen jättämä aukko puolustuksesta. Sopimus kattaa kaksi seuraavaa kautta.

                                        Anton Lundell
No brainer valinta tähän. Ensi kesän varaustilaisuuden kovimpia nimiä. Kokonaisvaltainen sentteri, erittäin kypsä pelaaja ikäisekseen. Turhaan häntä ei kutsuta Mikko Koivun mantelin perijäksi. Valmentajan luottopelaaja, jonka voi heittää tilanteessa kuin tilanteessa jäälle. Luistelu kaipaa tiettyä räjähtyvyyttä. Ei ole kaukalon pehmeä kätisin pelaaja, mutta omaa loistavan pelisilmän, viime kauden tehoista sen näkee: 9+10. Innokas oppija ja tinkimätön harjoittelija. Tästä pojasta kuullaan vielä!

Seuraa heitä Tps:

                                                         Lauri Pajuniemi 
                 
Kuvahaun tulos haulle lauri pajuniemi
Kuva: Liiga
Hekenut läpimurtoa muutaman kauden ajan. Hyvällä pelisilmällä ja taidolla varustettu hyökkääjä. Ei ole kaukalon isoin, mutta tykkää mennä ahtaisin väleihin. Isossa roolissa Ilari Filppulan tai muun taitavan sentterin vieressä voi näpäyttää 15 maalia kauden aikana. Kaikki on kiinni Pajuniemen halusta kehittyä pelaajana. Potentiaalia on, sen huomasi myös New York Rangers, kun he poimivat turkulaisen vuoden 2018 draftissa numerolla 132.

                                                        Nuutti Viitasalo
Hyvät raamit omaava, sulava liikkeinen puolustaja. Ei mässyilyt tehoilla A-junioreissa, mutta esitti kypsiä otteita Mestiksessä. Saanee näytönpaikan kokoonpanossa, kolunnut läpi nuorisomaajoukkueet. Runkosarjassa rooli lienee enemmin Mestiksessä. Tulevaisuudessa mahdollinen liigapakki.



                                                 Seuraa heitä Lukko

                                                                    

                                                                   Linus Nyman
Pieni väkkärä(179cm/72kg), jolla oli vaikeuksia viime kaudella. Oli mukana U20 mestaruusjoukkueessa. Taitoa on, mutta ei ole erityisen hyvä luistelija. Fyysisesti raakile, mutta tätä puolta on varmasti kohennettu kesän aikana. Mahdollisuuksia ottaa iso rooli Lukon hyökkäyksestä, mikäli vaan on saanut luisteluun lisää voimaa.

                                                                  Jonne Tammela                        
Yksi omia suosikkeja. Vahva pörrääjä, voimahyökkääjän aineksia. Ylivieskalainen pelaaja, jolla on luonnetta ja taitoa. Hämmentää sen minkä ehtii- tai pysyy kasassa. On kärsinyt lukuisista loukkaantumisista. Toivotaan ehjää kautta, sen saadessaan on suhkoht varma 25 pisteen mies. Omaksunut Pohjois-amerikkalaisen pelityylin viimeisen kolme kauden aikana. Ottakaa hänet seurantaan!






Seuraa heitä Pelicans



Matteo Pietroniro
Nimeä en osaa lausua, mutta kyseessä on erittäin mielenkiintoinen pelaaja. Viime kaudella Yhdysvaltojen juniorisarjassa USHL:ssä pelannut nuorukainen toimi joukkueensa kapteenina. Raamit ovat kohtalaiset (185cm/84kg) mutta pelaa kuten entisaikojen peruspakki. Fyysinen uhka koko ajan, tykkää taklata eikä pelkää tiputtaa hanskoja. Kiekollisestikkaan ei ole täysin säkki. Voi nousta omaksi suosikiksi. Lahdessa ainakin tullaan tykkäämään tästä äijästä.  Vastustajan fanit- no se on eri tarina se.

Severi Lahtinen
Joko nyt, jooko? Viime kaudella nähtiin väläytyksiä, taidot liigan kärkeä. Säväytti muutamassa rangaistuslaukaus kilpailussa. Käden taidot ovat lähes maagiset, niistä ei jää läpimurto kiinni. Mistä sittenkiikastaa? Päänuppi. Ei ole omaksunut vielä täysin mitä joukkuepelaaminen meinaa. Tästä syystä istutettiin jopa viltissä jonkun verran. Taidot riittäisi, vaikka minne. Ny islanders kutsui hänet prospect leirille. Nyt ”Seve” tsemppiä!


Kuvahaun tulos haulle severi lahtinen
Kuva: Iltalehti

Seuraa heitä KooKoo



Kalle Valtola
Hyvä hyökkäävän puolustajan alkio. Hyvä pelisilmä. Taitava kiekon ylöstuoja. Pystyy rakentamaan peliä viivasta. Ei järin fyysinen tai iso kokoinen. Tuurasi viime kaudella jopa hyökkääjän paikalla. Melko tuntematon nimi, mutta kauden lopussa moni tuntee hänet. Toissa kauden tehot puhuvat puolestaan: 14+32=46, ovat puolustajalle kovia tehoja, vaikka sarjatasona toimi Mestis.
Kuvahaun tulos haulle samuel bucek
Kuva: Eliteprospects

Samuel Bucek 
Nuori Slovakialainen maalipyssy. Voimakas, maalille pyrkivä suoraviivainen voimapesä. Laukaus erittäin hyvä. Työmoraali korkealla. Ensi kaudella vain yksi tavoite: päästä lähemmäksi unelmaa- pelipaikkaa NHL:ssä. En yllättyisi jos tässä olisi Malte Stromwallin kaltainen kultakimpale. Slovakian liigassa 30 maalia korreloi noin 10-15 maalia. Kesän aikana voi taphtua ihmeitä, joten mahdottomana en pitäisi +20 maalin rajapyykkiä.




Seuraa heitä Ässät



Roni Hirvonen
Nuori, 2002 syntynyt pienikokoinen (175cm/70kg) sentteri jota povataan 1. kierroksen varaukseksi ensi kesänä. Umpitaitava ja rohkeasti kiekolla pelaava nuoruikainen saanee alkukaudesta roolia ylivoimalla. Laadukkaan Espoolaisen kiekkokoulun kasvatti. Vahvuuksia pelintekeminen ja luistelu. Fyysisesti sekä kokonaisvaltaisesti Hirvonen ei kuulu vielä ”aikamiehiin”, mutta häntä ei voi sulkea kokoonpanosta pois hänen vahvuuksien takia. Tätä Ässät juuri kaipaa, nuorta eteenpäin menevää taituria, jota monet tulevat katsomaan. Ehkä itsekkin eksyn Ässä pelejä katsomaan- juuri Hirvosen takia.

Lenni Killinen
Vaikka Ässät on muuten melko tylsäkin joukkue löytyy heiltä sentään näitä nuoria lahjakkuuksia. Killinen on melko iso kokoinen ”nollanolla”, jonka Carolina Hurricanes varasi 2018 draftissa. Näen hänessä potentiaalia olla ketjun tukipelaaja, ei niinkään aivot vaan tilaa luova ja aktiivinen pelaaja. Hyökkäystaitoja löytyy. Voi napata top 6 roolin Ässien hyökkäyksestä. Tulevaisuuden nimiä kuitenkin!

Otto Kivenmäki 
Pieni ja sähäkkä pelintekijä. Taitoja piisaa, mutta koko (172cm/62kg) on rasite. Kädet ja pelisilmä ovat erittäin hyvällä tasolla. Viime kauden lopussa nähtiin väläytyksiä tulevasta. Kivenmäki on porissa tuttu nimi, onhan hän on entisen Ässä peluri Marko Kivenmäen poika. Otto poika varattiin Detroitin toimesta 2018. Uskon, että Ässät näkee saman kuten minä: Kivenmäki sijoitetaan kakkosketjuun, joko laidalle tai keskelle. Ylivoimaa hän pääsee pyörittämään. 30 pistettä ei ole mahdottomuus.

"Loppu Puhe"


Summa summarum: pitsiturnauksessa nähdään paljon nuoria ja nälkäisiä pelaajia, jotka haluavat tehdä vaikutuksen valmennukseen. Tämän lisäksi tunnetta kaukalosta ei puutu, aiempina vuosina on hanskatkin tiputettu. Ässien ja Lukon välinen hegemonia ottelu on ”must see” listalla.  Nauttikaamme siis helteistä vielä, kohta pärähtää!

Kyllähän tämä vielä säätämistä on, mutta kaiken oppii aikanaan! Ainakin hauskaa on, sehän tämän homman juju on :)






Arttu, Rystylätty- Tarinoita jääkiekosta











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viisaudenhampaan poisto ja Kouvola

 Jaahas, kuulin huhuja. Suomen blogiskene oikein huusi Rystylättyä takaisin. Alempana luvassa hieman kuulumisia ja muuta turhaa jaarittelua,...