Sateinen syyskuu- Kirkas tulevaisuus Liigassa!

Liigakausi on polkaistu käyntiin-viimeinkin. Uusia nuoria tähtiä on marssinut eturiviin: Anton Levtchi, Aatu Räty, Anton Lundell, Kim Nousiainen... Lista jatkuisi ties miten pitkään. Nuoret ovat keiltämättä Liigan suola, kasvattajaliigana kotoinen liigamme toimii loistavasti. Tämä on erittäin hyvä asia suomalaisen jääkiekkoilun kannalta. Monet seurat panostavat nuoriin sen sijaan, että kokoonpanot vyöryisivät palkkasotureita. Nuorissa on tulevaisuus, mielestäni on erittäin hyvä, että muuttoliikenne Kanadan juniorisarjoihin saatiin jotenkuten katkaistua. Ajatellaan viime kautta, Kaapo Kakko olisi pelannut OHL:ssä, olisitko käynyt katsomassa TPS:n pelejä? Fakta on se, että Kakon kaltaiset supertähti-statuksen omaavat pelaajat tuovat väkeä halliin, joten vinkkinä liigapomoille: käyttäkää niitä junnuja, palkkasoturit kuuluvat Rauman Lukolle.

KalPan posiitivisin yllättäjä, Kim Nousiainen
Kuva: jatkoaika

NHL:ssä pelin suuntaus on koko ajan nopeampaan päin, tämä alkaa pikkuhiljaa rantautumaan Liigaan. Hemmetin hyvä asia jos minulta kysytään. Tässäkin asiasta hyötyvät seurat, nuoret pelaajat ja katsojat. Katsoisitko sinä trappi-peliä? Katsoisit, jos olet Tappara fani, totuuden nimissä edes Tapparakaan ei Trappia harrasta kuin pakon edessä. Nykykiekkoilijalta vaaditaan koko ajan nopeimpia jalkoja ja päätä. Kasvattajaliigana meidän tehtävänä on valmistaa pelaajia isoihin sarjoihin, tätä kautta nousemme taas Euroopan huipulle, ja alamme kilpailemaan samoista pelaajista Sveitsin- ja Ruotsin pääsarjojen kanssa. Ettei tämä ala muistuttamaan kansankiihottamispuhetta, niin lopetan tämän tähän.

Alkukaudesta olemme saaneet todistaa nopeampaa peliä- ja päävammoja. Tuntuu, että joka pelissä joku ottaa suihkukomennuksen nimikkeellä "päähän kohdistunut taklaus". Sanottamatakin selvää, että tämän on muututtava. Taklaukset kuuluvat lajiin, siitä en intä, mutta typerät- ennenkaikkea myöhästyneet taklaukset on jätettävä unholaan. Kyllä, taklattavallakin on oma vastuunsa. Et voi kyntää jäällä pää perseessä ja odottaa syöttöä. Pakostakin siinä kolahtaa. Juuret juontavat juniori ajoista, jolloin kiekkoa vatkataan katse kiinni jäässä. Näköalue on suppeampi, ja kun vauhdit kasvavat niin a´vot.

Voimasuhteita arvioidessa en voi sivuuttaa Tapparaa. Tamperelaiset ovat aloittaneet kauden historiallisesti, peräti  23 pistettä 8:sta pelistä on ilmiömäinen suoritus. Joukkue on erittäin tasapainoinen ja hyvin organisoitu. Haastajina näen tällä hetkellä Kärpät. Muilla ei vain riitä näiden kahden suuruuden rinnalla.

Tapparan komennossa mennään jälleen, Kuva Yle

Kausi on jo alussa, mutta KalPa senkun kyykkää. NHL kausikin pyörähtää käyntiin kohta, elämme jännittäviä aikoja ystäväiseni

Elämänkerta? Jääkiekko osana minua

Aika pyyhkiä pölyt blogista. Kuukauden hiljaiselo on taputeltu, kehitystä ei ole tapahtunut.

Sinällään jännä juttu, blogin aihe on jääkiekko, mutta en ole koskaan kertonut omaa "tarinaani" tämän junttilajin parissa.

Itsenhän en ole kasvanut missään urheiluperheessä, isäni kyllä on sanojensa mukaan pellannut Jari Kurrin sekä Timo Suden kanssa. Kuitenkaan jääkiekko ei ollut pikkunassikkana se ykkösjuttu minulle. Olin itseasiassa erittäin kiinnostunut autoista! Kuten jääkiekostakaan, en tiennyt autoistakaan sen taivaallista. Niitä oli vain mukava katsoa ja ihmetellä. Silti päädyin lukioon.

Yllättävää oli se, että kiinnostuin jääkiekosta juuri sen takia, koska sillä sai maineen kovana poikana. Kuulemma tytötkin tykkäisivät. No ei muuten tykänneet. Vuosi oli 2010, MM-kisoja seuratessani aloin pohtimaan:"tekisin tuon ja tuon paremmin". Seuraavan vuoden Helmikuussa, tarkemmin 14.2 koitti ensimmäiset reenit. Tätä ennen olin käynyt Nurmeksen Seppojen maineikkaan luistelukoulun. Siinä 9-vuotiaana astelen pukukoppiin, puen varusteet ja astelen jäälle. Muistan vielä sen mitä harjoituksia meillä oli. Ympyräluistelu, tötsien kierto, 1-0 hyökkäys ja lopuksi pelit. Rakastuin heti, tämä rakkaus kestäisi pitkään.

Ensimmäisellä varsinaisella kaudella naapuriseura Lieksan Hurtat liittyivät meihin. Lieksassa oli menossa halliremontti, huhuiltiin areenaa, saatiin lato. Ensimmäinen peli Kiteen jääkarhuja vastaan, symppis nimi kieltämättä, jääkarhut hei :3. Hirveä teurastus siitä syntyi, 18-2 tuloksella. Pääsipä siinä pieni Arttu-poika tökkäämään uran avausmaalin. Riparimaali, nämä tulevat tutuimmiksi myöhemmin.

Pakko myöntää, etten muista ensimmäisestä kaudesta mitään muuta. Toinen kausi oli ensimmäinen isolla kentällä. Harjoituksiin kuljettiin n.100km, ja peliaikaa ei herunut. Paska joukkuehenki ja myöhäiset harjoitukset ei oikein napannut. Nähtiin suursiirto, kun vaihdoin punaisen #20, valkeaan #11 nuttuun.

Täten aloittelin kahta viimeistä kauttani kotiseurassa. Ilmapiiri oli loistava, valmentajat rentoja ja KANNUSTAVIA, tämä on tärkeää junnukiekossa. Nuorena täytyy pitää motivaatio korkealla, eikä tappaa sitä meuhkaamalla ja leikkimäällä wannabe Jursinovia. Oma pelini löysi uusia ulottuvuuksia. En ollut enään se hyödytyn jäähykone, minusta oli tullut vasemmanlaidan voimajyrä loistavalla pelisilmällä. Helppo nyt verrata, mutta vähän Mikko Rantasmaista olemusta minulla oli. Ei toki yhtä isoa takamusta.

Uran kohokohta: hattutemppu KalPaa vastaan, kirjoitin siitä Kimmo Timoselle, kun koulussa piti kirjoittaa urheilukokemuksistaan. Kirje ei koskaan päässyt Timoselle asti, harmittaa vieläkin. Kieltämättä olen vieläkin ylpeä niistä maaleista. Kiekko olisi lipunut maaliin, mutta hanakka mailani työntyi aina väliin. Yksi riparimaali saattoi olla. Aina helppo kale!

Lopetin urani tyylikkästi lätyttäen kaksi syöttöpinnaa viimeisessä pelissä. Pitsalla ollessani, todellinen urheilija, kun olen, sain tietää että syöttöpörssin voitto kilahti taskuun. Hokkarit naulaan ylivoimaisuuden takia.

Jääkiekko antoi pelatessani paljon, mutta fanina sen merkitys on kasvanut erittäin suureksi. Rehellisesti en tiedä olisinko sama henkilö nyt, jos elämässäni ei olisi lätkää. Kirjoittaisin luultavasti ilmajoogasta ja sen hienoudesta tässä. Tuollainen kumilätkä on tuonut elämääni suurta iloa, surua, vihaa ja rakkautta, mitä kukaan ei ole antanut ;)

2017 kevät on piirtynyt aivosoluuni tiukasti. Johan olin hiki, kokoajan kauhea huuma päällä, kun KalPa marssi finaaleihin. Huutoa, naurua ja huutonaurua sisältänyt kevät on tähän asti elämäni ikimuistoisin. Osan haluaisin unohtaa, kuten neidit Haapalan ja Salosen. Kiitos, onneksi häivyitte sinne minne aurinko ei paista.

Nykyään jääkiekko on elämässäni lähinnä kivana ajanvietteenä. Kirjoittelen siitä, puhun siitä ja katson sitä. Kausi on pyörähtänyt käyntiin. Uusia tarinoita ja sankareita on syttymässä. Nautitaan, kun voidaan, jäät sulavat kuitenkin joskus.